Rate this book

Kätilö (2011)

by Katja Kettu(Favorite Author)
3.71 of 5 Votes: 1
languge
English
publisher
WSOY
review 1: Olen lukenut todella vähän kotimaista kirjallisuutta ja juuri siksi, että se useimmiten on liian raadollista minun makuuni. Tämä osui käsiini ensin ihan vahingossa ja sitten kuulin jonkun kehuvan sitä ja aihepiiri kiinnosti sen verran, että päätin tarttua kirjaan. Se imaisi täydellisesti mukaansa. Hetkittäin oli vaikeuksia kielen kanssa, kun pohjoisen murteet ovay tällaiselle etelän tytölle täydellisen outoja, mutta pian ei sekään enää lukemista hidastanut. Aihe on todella raaka ja järkyttävä, ja kuvailutyyli sen verran ronskia, että välillä piti pistää kirja jäähylle. En olisi uskonut pitäväni tällaisesta mutta jotenkin en silti voi olla pitämättä. Mieli askaroi koko ajan sellaisten kysymysten parissa, että onko ihmisen pahuudella ja k... moreärsimyksellä mitään rajaa? Onko se todella rakkauden voima, joka saa ihmisen selviämään melkein mistä tahansa? Nykyisin puhutaan kovasti lapsuuden traumoista ja niiden vaikutuksesta ihmisen henkiseen kehitykseen. Millaisia traumoja mahtoi sodan kokemukset jättää nuoreen Mashaan ja mikä oli se voima, joka sai hänet selviämään niistä ja pärjäämään elämässä? Tarinan tapahtumat ovat yllättävän lähellä omaa elämääni ajan ja paikan suhteen (onhan sitä itselläkin saman sodan melskeissä kärsineitä sukulaisia), mutta silti käsittämättömän kaukana. Tätä kirjaa voi todellakin sanoa lukuelämykseksi. Sitä ei helposti unohda.
review 2: En ennen lukemista tiennyt Kätilöstä, kuin että sitä on kehuttu todella paljon. Romaani tarttui mukaan hetken mielijohteesta, oikeastaan enemmän uteliaisuudesta kuin puhtaasta mielenkiinnosta. Takakansiteksti lupaa tästä ”suuresta romaanista” kolme asiaa, joista yksikään ei mielestäni täysin toteudu teoksessa.1. ”[Kätilö-romaani] on väkevä todistus siitä, mihin ihminen on valmis rakkauden tähden.”Anteeksi nyt vaan, mutta ei Kätilö rakkaustarina ole, ennemminkin tarina kuolemasta ja pakkomielteestä. Kirjan perusteella rakkautta on, että haluaa jotakuta niin paljon että on valmis vaarantamaan henkensä vain tutustuakseen häneen. Että miehen saappaat ovat (alussa) puhtaat ja ne riisutaan sisätiloihin tultaessa. Että hänen tuoksunsa huumaa. Missä kulkee pakkomielteen ja ihastumisen raja? Voiko toisen ihmisen rakkautta pakottaa?”Jos peseytyisin tarpeeksi, olisin taas puhdas. Jos peseytyisin tarpeeksi, sinä tulisit.”2. ”Vahvaääninen romaani taikoo esiin vaietun historian, vankileirien ja saksalaissotilaiden sotamorsianten Suomen.”Toinen lupaus on näistä kolmesta parhaiten toteutettu. Lukiessa tuntui hetkittäin samalta kuin Lontoolaisessa museossa pari vuotta sitten kun ymmärsin että Suomi oli toisessa maailmansodassa Saksan liittolainen. Ajopuuteoriat ja yläasteen harvasanaiset historiankirjat sikseen, se on fakta. Navetan olisin voinut mieltää Saksan keskitysleireille, mutta en Suomeen. Toisaalta, miksi ei? Kirjan lopun selitykset jättävät valtavia aukkoja, ja valitettavasti lopultakaan ei selviä mikä on totta ja mikä ei.”Sama sade nostaa puutarhaan ruusun ja suolle ohdakkeen””tuhat kolmesataa kilokaloria on ihmisyyden mitta3. ”Katja Ketun kieli on omaa luokkaansa, kokonaisuuden loistokas osa.”Teoksen kieli oli sananmukaisesti omaa luokkaansa, niin hyvässä kuin pahassa. Parhaimmillaan inhorealistisuus toimi, mutta pidempään lukiessa sukupuolielinten lempinimien hokeminen alkoi turruttaa ja menetti huomioarvonsa. Kätilön aikarakenne on hiottu toimivaksi, mutta vakoojien viestit jäävät osittain irrallisiksi.”Valokuvat ovat minun kiintopisteeni todellisuuteen. Niistä näin, että on ollut hetki jolloin kuva on otettu, sadasosasekunti olemassa olevaa hetkeä jota aika ei pääse silaamaan olemattomiin.”Kaiken kaikkiaan Kätilö oli mielenkiintoinen ja rujo lukukokemus. Se herätti ajatuksia, mutta silti raskaat tapahtumat tuntuivat jopa jäävän vielä raskaamman kielen varjoon.Elli-Maija 26.5.2014 less
Reviews (see all)
AwesomeSauce
Olipa rankka kirja.En lue sotakirjoja vähään aikaan!
pinomat
Järkyttävän hyvää kieltä, tarina myös.
won6four
Märklig bok.
Write review
Review will shown on site after approval.
(Review will shown on site after approval)
Other books by Katja Kettu