Rate this book

Manillaköysi (2000)

by Veijo Meri(Favorite Author)
3.23 of 5 Votes: 2
languge
English
review 1: Keppilän Joose löytää rintamalta niin hyvän köyden, että aikoo sen salassa kuljettaa kotiin vartalonsa ympäri sidottuna. Solmuista vaan tulee turhan tiukat ja kotimatkasta täten melko koettelemus.Yllätyin tosin siitä, kuinka vähän kirjassa oikeastaan keskitytään itse Joosen kamppailuihin köytensä kuristuksessa. Enemmänkin kirja koostuu erinäisistä sotakertomuksista, joita Joosen matkaseuralaiset kertoilevat, tai irtonaisista tapahtumista junamatkan varrelta. Eipä siinä, yksittäiset tarinat ovat kyllä lennokasta luettavaa (etenkin kertomus saksalaisen upseerin junasta myöhästymisestä varsin vauhdikas), mutta niistä muodostuva kirjan kokonaisuus on mielestäni hajanainen ja hämmentävän ytimetön.Toki kirjan erityisin anti onkin juonensa sijasta... more itse tekstin kerronta. Veijo Meri on melkoinen sanailija, jonka omalaatuinen kielenkäyttö ja ilkikurinen huumori ovat parhaimmillaan jopa hulppean hauskaa ja vallan viihdyttävää luettavaa. Kuitenkin kääntöpuolena Meren ylenpalttiselle lauseiden kääntelylle ja veikeille sanavalinnoille lukemisen sujuvuus kärsii. Ajoittain tapahtumia oli hankala seurata tai pysyä kärryillä siitä, keitä henkilöitä esimerkiksi keskusteluun osallistuu ja kuka heistä milloinkin puhuu. Olipa jossain kohtaa mukana myös aina niin informatiivinen "hän sanoi hänelle"-lausekin...Kerronta oli siis toisaalta antoisaa, mutta lukeminen vaati jatkuvaa pinnistelyä tapahtumien ymmärtämiseksi, ja siitäkään huolimatta en ihan tuntunut saavan kirjasta paljoa irti. Vaan onpahan nyt luettu tämäkin suomalaisen kirjallisuuden klassikko.Loppuun vielä lisähuomiona, että Otavan vuoden 2007 50-vuotispainoksessa oleva kuvitus yllätti, ihan positiivisesti siis.
review 2: I remember picking between this and Tuntematon Sotilas for some finnish literature course in college and shamefully being lazy unachiever I picked this because it was about ten times thinner.Don't get me wrong, it was not that bad, but there definately is something that makes it difficult to read if you can't come up in good terms with the main charcter. To me at that time it just didn't happen which left this book really plain description of time and place and how the burden of war affects on people.I guess if someone abroad was to read this, he would need a good description of the times back then. Otherwise it'll be quite similar experience like mine was... less
Reviews (see all)
jen
Uusi lukukierros praktikumin tähden.
Vin
Ihan viihdyttävä, aikansa lapsi.
skittskitt
תורגם כ"החבל"
jrm
good read...
tami
Manila Rope
Write review
Review will shown on site after approval.
(Review will shown on site after approval)