Kirjabloggaajia. ❤ Kuva: Reeta / Les! Lue!
Lauantaina ehdin piipahtaa messuilla vasta illalla. Otin osaa Teoksen kirjabloggareille järjestämään iltatilaisuuteen, jossa oli paikalla melkoinen joukko Teoksen kirjailijoita: Juha Hurme, Juhani Känkänen, Marjo Niemi, Maria Peura, Mikko Rimminen, Heikki Reivilä ja Jarkko Volanen. Kuuntelimme lyhyet haastattelun jokaiselta kirjailijalta ja saimme nauttia myös Känkäsen musiikkiesityksestä. Lopuksi oli hieman aikaa myös kysymyksille.
Tilaisuus oli oikein mukava, mutta se olisi voinut olla ehkä vielä hieman epämuodollisempi. Lauantai-iltana sekä bloggaajat että kirjailijat olivat varmasti jo aika väsyneitä, joten seitsemän kirjailijan kysymys-vastaus-tyyppisten haastattelujen seuraaminen oli hieman raskasta, vaikka kaikki käsiteltävät teokset olivatkin kiinnostavia. Mieleen jäi mm. Maria Peuran mielenkiintoinen anekdootti, että hänen uudesta novellikokoelmastaan ‘Tunkeilijat‘ itse asiassa puuttuu novelli, joka alunperin synnytti itse kokoelman. Tämä novelli sysäsi prosessin käyntiin, mutta ei sitten sopinutkaan mukaan valmiiseen kokonaisuuteen.
Juha Hurmeen kommentti “kieli ryvettyy jos sitä käytetään väärin” synnytti keskustelun kirjailijan vastuusta ja mahdollisuudesta vaikuttaa yhteiskunnallisesti. Hurme sanoi, että kulttuuri on mitä parasta “ihmisluonnonsuojelua” ja jopa Maija Poppanen voi olla parhaimmillaan rauhanteko.
Heikki Reivilä lisäsi, että hänelle kirjallisuus on pohjimmiltaan leikkiä ja tässä maailmassa kulttuuriin ja leikkiin panostaminen on jo sinällään yhteiskunnallinen kannanotto.
Juhani Känkänen. Kuva: Reeta / Les! Lue!
Sunnuntaina kävin kuuntelemassa mm. Samuel Bjørkiä, joka kertoi kirjoistaan ‘Minä matkustan yksin‘ ja ‘Yölintu‘. Bjørk pohdiskeli sitä miksi Nordic Noir on juuri nyt niin suosittua ja miksi Norjan kaltaisesta turvallisesta ja rauhallisesta maasta tulee niin paljon dekkareita. Bjørk epäili puolivakavissaan syyksi sitä, että me kiltit ja tunnolliset pohjoismaalaiset puramme patoutumamme fiktioon. Norjalaiset ja suomalaiset kipittävät kiltisti töihin myös pimeinä, kylminä ja loskaisina talviaamuina, mutta silti täydellisen ja tunnollisen julkisivun takaa saattaa löytyä vaikkapa syvää yksinäisyyttä. Koska olemme niin kohteliaita, emme kuitenkaan pura patoutumiamme oikeaan väkivaltaan, vaan kirjoitamme ne kiltisti dekkareihin.
Samuel Bjørk. Kuva: Reeta / Les! Lue!
Käsi ylös, kuinka moni tiesi, että Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnot jaetaan ylihuomenna, keskiviikkona Helsingissä? Itselleni tämä tuli aivan yllätyksenä ja nopean kyselyn perusteella kovin moni kirjabloggaajakollegoistakaan ei tiennyt asiasta. Miksi ihmeessä palkintoa ja gaalaa ei ole rummutettu julkisuudessa enemmän? Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinto on todella iso, sekä rahallisesti että sen mukanaan tuoman näkyvyyden kannalta. Viime aikoina on puhuttu paljon suomalaisen kirjallisuuden viennin edistämisestä ja tässä olisi nyt loistava tilaisuus hyödyntää tuota palkinnon ja palkintogaalan saamaa näkyvyyttä. Esimerkiksi Sofi Oksasen maailmanvalloitus nytkähti liikkeelle hänen voitettuaan vuonna 2010. Ennen Pohjoismasen neuvoston palkintoa Oksanen oli ainakin Norjassa lähes tuntematon, mutta palkinnon jälkeen hänet tuntevat kaikki. Toisaalta taas vuonna 2013 jaettiin ensimmäistä kertaa Pohjoismaiden neuvoston lasten- ja nuortenkirjallisuuspalkinto, jonka voittivat suomalaiset Seita Vuorela ja Jani Ikonen, mutta jotenkin tuntuu, ettei heidän palkintoaan osattu hyödyntää. ‘Karikkoa‘ ei ole edelleenkään käännetty norjaksi, mutta uskon, että jos näin ison palkinnon voittajakirja olisi ollut saatavilla muilla pohjoismaisilla kielillä, olisi se todennäköisesti breikannut oikein isostikin.
En käsitä miksei palkintoa hehkuteta Suomessa enemmän. Johtuuko se yksinkertaisesti siitä, että gaalassa saatetaan puhua ruotsia tai muuta skandinaaviskaa? Emmekö osaa, halua tai uskalla lähteä mukaan pohjoismaiseen yhteistyöhön, vaikka sitä tyrkytettäisiin meille kultalautasella? Kyllä muita Pohjoismaita kiinnostaisi suomalainen kirjallisuus, jos me vain itse vaivautuisimme sitä hippusen enemmän naapurimaihin markkinoimaan.
Kirjamessuilla palkinnoista puhuttiin onneksi ainakin vähän. Sunnuntaina haastateltiin ehdolle asetettuja lasten- ja nuortenkirjailijoita ja prosaisteja (ja runoilijoita, joita en valitettavasti ehtinyt katsomaan). Suomesta paikalla olivat Minna Lindeberg, Inka Nousiainen, Laura Lindstedt ja Kirste Paltto, joka edustaa saamelaista kielialuetta. Norjasta paikalla olivat Vigdis Hjort ja Henrik Nor-Hansen. Kaikki nyökyttelivät, että lukisivat mieluusti toistensa kirjoja ja toivoivat, että niitä käännettäisiin puolin ja toisin. Tätä toivomme toki me lukijatkin. Tuota palkintogaalaa voi muuten seurata keskiviikkona suorana lähetyksenä Areenasta.
Pohjoismaiden neuvoston lastenkirjallisuuspalkinnon ehdokkaita. Kuva: Reeta / Les! Lue!
Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkintoehdokkaita. Kuva: Reeta / Les! Lue!
Lopuksi kävin vielä kuuntelemassa Helsingin Sanomien esikoiskirjapalkintoehdokkaita. Monet teokset kuulostivat mielenkiintoisilta ja uudet tulokkaat herättävät aina uteliaisuutta, mutta tunnin mittainen tilaisuus sunnuntai-iltana oli kyllä hieman liikaa. Viimeistään näiden messujen jälkeen tajusin, että koen itse erityisen raskaiksi tilaisuudet, joissa on paljon kirjailijoita ja jokaisella vain muutama minuutti aikaa kertoa teoksestaan. Pidän huomattavasti enemmän tapahtumista, joissa kirjailijoita on vähemmän ja aikaa enemmän. Ensi vuonna taidankin tähdätä niihin hieman hitaampiin keskusteluihin, esimerkiksi messujen aikana järjestettäviin lukupiireihin.
Esikoiskirjapalkintoehdokkaat. Kuva: Reeta / Les! Lue!
Tiivistettynä voin huokaista, että huh huh, olipas taas messut! Hirveä määrä ihmisiä, kirjoja, melua, aistiärsykkeitä ja kiirehtimistä paikasta toiseen. Mutta ihanaa oli! Ihanan kamalaa ja kamalan ihanaa. Olen edelleen melkoisen pyörällä päästäni ja tämän viikon lepäilenkin sitten suosiolla. Saa nähdä paukkuvatko matkalaukun painorajat iloisesti yli vai mahtuisiko laukkuun vielä muutama ruisleipä ja vähän suklaata. Kiitos Kirjamessuille ja halaus kaikille ihanille ihmisille, joita ehdin tällä kertaa moikata, nähdään taas viimeistään ensi vuonna!
Enää pitäisi raahata saalis kotiin… Kuva: Reeta / Les! Lue!
Jaa:
