Tämä on nyt ollut hetken aikaa työn alla, ja mietin että pitäisikö kirjoittaa koko aiheesta lainkaan, mutta koska vastapuoli ei suostu lopettamaan, niin miksipä jättää kirjoittamatta. Tuorein kirjoitus liberaalilta kulttuuriväeltä (johon tämän kontekstissa voidaan laskea toimittajat varsin hyvin) on Reeta Rädyn “Lähdetkö kahville, rasisti?”
Vaaditaan lisää empatiaa, sympatiaa ja ymmärrykseen pyritään. That is pretty much it, ja Räty ei oikeastaan onnistu tekemään yhtään pointtia mikä ei olisi tehty samankaltaisissa kolumneissa, artikkeleissa ja haastatteluissa noin miljoona kertaa.
Elefantinpoikanen syntyy noin 110-kiloisena, eli se on maailman toiseksi suurin vauva heti valkoisen kulttuurieliitin jälkeen
Sitten toki oli Pirkko Saisio, jonka lausunnot Ylelle ja Hesarille saivat kovasti ylistystä muun muassa Hommaforumilla ja muiden rasististen öyhöjen taholta. Taas mennään samoilla linjoilla: ääripäät on olemassa, tarvitaan keskustelua ja niin edespäin.
Maahanmuuttajien rikostilastoista puhuminen on tosin nimenomaan sitä rasistiseen keskusteluun lähtemistä 95% ajasta, mutta mitäpä siitä. Keskustelua!
Sitten toki oli myös jo jokin aika sitten Laura Honkasalo, joka pahastui siitä että Koko Hubara kritisoi Finlandialla palkittua Oneironia sen positioista. Että kirjailijalla pitää olla oikeus kirjoittaa täsmälleen mistä haluaa ja niin edelleen plaa plaa plaa.
Ja viime viikolla (luullakseni, koska en lukenut koko tekstiä) Antti Hurskainen päätti satuttaa itsensä reunakkuuteen vertaamalla Koko Hubaraa Timo Hännikäiseen. Tätä minun on hankala kommentoida koska ei ole mitään intressejä lukea Hännikäisestä mitään, koska seriously ei. Mutta premissi on joka tapauksessa dille, ja laaja yleissivistykseni antaa minulle mahdollisuuden arvioida asioita mihin en jaksa perehtyä.
Tässä kohtaa mainittakoon, että itse tulen toistaneeksi aika paljon tässä asioita mitä rodullistetut ihmiset on julkisessa keskustelussa sanoneet monta kertaa. Kuuntelisitte vaikka Maryam Abdulkarimia, Umayya Abu-Hannaa tai Koko Hubaraa sen sijaan että kuuntelisitte minua, rehellisyyden nimissä.
Näiden kaikkien tekstien ongelma on jaettavissa karkeasti kahteen osaan.
Ensimmäisenä: suomalainen kulttuuriväki ja toimittajakunta on lähes poikkeuksetta valkoista väkeä, joilla on sosioekonomisista syistä hyvin vähän tekemistä rodullistettujen suomalaisten kanssa. Siitä johtuen kulttuuriväen rasismikeskustelut miltei poikkeuksetta joko ei ota lainkaan huomioon sitä että kyllä, eniten näkemystä tässä aihepiirissä löytyy nimenomaan rodullistetuilta. Jostain syystä minä en koe että minun pitäisi kirjoittaa kirjoja siitä miten kasvoin työväenluokkaisena 1960-luvun Kalliossa, mutta kulttuuriväki kokee että he ovat nimenomaan moraalinen auktoriteetti jota pitäisi kuunnella tässä rasismikeskustelussa koska no en edes tiedä. Jos yksikin Räty tai Saisio viitsisi kuunnella Hubaraa, joka Oneiron-keskustelussa totesi ”Suomalaisen kulttuurikeskustelun ongelma on se, ettei vähemmistöjen edustajien oma ääni tahdo päästä kuuluville”, niin se olisi jo jotain. Mutta ei, on jostain kumman syystä relevantimpaa puhua ääripäistä ja taistolaisista.
Se toinen osa johtuu oikeastaan ensimmäisestä, ja se on tämän julkisen rasismikeskustelun pohjattoman masturbatorinen luonne. Koska rodullistettuja ei kuunnella tai päästetä ääneen, jäljelle jää vain sellainen valkoisen kulttuurieliitin keskeinen lätinä siitä miten dialogia pitäisi olla. Eikä niissä keskusteluissa oikeastaan osata edes sanoa niinkin yksinkertaista asiaa kuin että miksi rasismi on paha asia.
Toimittajat ja kulttuuriväki tuottavat keskenään tekstiä siitä että ohoh, Suomessa on rasismia, pitäisiköhän tästä keskustella, mutta se varsinainen keskustelu ei koskaan ala. Puhutaan siitä miten rasismin syitä pitäisi ymmärtää, mutta esimerkiksi minä olen jaksanut istua yliopistolla luennoilla aiheesta ja kehtaisin väittää että minulla on jonkinlainen käsitys siitä miksi ihmiset ovat rasisteja ylipäätään, sosioekonomiset ja kulttuuriset syyt ja niin edelleen ja niin edelleen. Ei minun tarvitse Pekka Haaviston tavoin tehdä PR-temppua jossa lähden Viitasaarelle flanellipaita päällä kuuntelemaan Teuvo Hakkaraisen pälätystä islamista. Ja kyllä, rodullistetut ihmiset tietävät oikein hyvin että mistä rasismi johtuu, koska he elävät siinä maailmassa joka päivä.
Akateemisella puolella voidaan pitää itsestäänselvyytenä sitä että kyllä, länsimaiset yhteiskunnat kuten Suomi ovat rasismin läpitunkemia. Eihän Suomessa vieläkään varsinaisesti olla sitä mieltä että joku ei-valkoinen voisi olla suomalainen, noin esimerkkinä. Teoriatasolla kyllä, käytännössä ei. Jokainen meistä on tavalla tai toisella rasistinen, koska me olemme kasvaneet yhteiskunnassa joka on rasistinen. Tämä rasismi ilmenee esimerkiksi juurikin sillä tavalla että valkoiset suomalaiset alkavat kokea itsensä auktoriteeteiksi jotka ovat parempia puhumaan rasismista kuin rodullistetut, koska he ovat kulttuuriväkeä ja intellektuelleja eivätkä varmasti itse rasisteja lainkaan.
Ja tässä me pääsemme oikeastaan sen ytimeen mitä Räty ja Saisio ei sano. Miksi rasismi on pahaa?
Rasismia ei pidä hyväksyä koska se on dehumanisoivaa ja epätasa-arvoa luovaa. Liberaalissa diskurssissa taas rasismi an sich on paha koska rasismi on jokin hyvin abstraktilla tasolla paha asia jota harjoittaa lähinnä se Toinen, joka seisoo MATUT ULOS -kyltin kanssa Rautatientorilla. Mikä nyt tekee toki tästä koko ymmärtämiskeskustelusta vähintäänkin absurdia, koska liberaali kulttuuriväki ei edes osaa sanoa miksi vastustaa noin nimellisesti rasismia mutta sanoo että pitäisi ymmärtää sitä.
Ja tämä kaikki palautuu siihen että julkisen rasismin läsnäolo aiheuttaa sekasortoa ja yhteiskunnallista turbulenssia mistä liberaali kulttuuriväki ei pidä, joten heidän ratkaisunsa on lähinnä yrittää hiljentää antirasistit, koska myös antirasismi aiheuttaa yhteiskunnallista turbulenssia kyseenalaistamalla valkoisen ylivallan. Myöskin toki se että antirasistit yleisesti ottaen kyseenalaistavat sen, että tämä on keskustelu joiden valkoisten hyvin toimeentulevien ihmisten pitäisi käydä, ei sovi kulttuuriväelle, koska kulttuuriväki on tosiaan isoja vauvoja jotka haluavat olla äänessä jatkuvasti, vaikkei heillä olisikaan mitään relevanttia sanottavaa.
Voi ei.
Advertisements Share this:
